Kulttuurimatka Tampereelle

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion toisen vuoden uskonnon opiskelijat tekivät perinteisen päiväretkensä Tampereelle viime viikon torstaina 29.8. Ohjelmassa oli vierailuja Tampereen eri seurakunnissa. 

Päiväretki alkoi tutustumalla Tampereen islamilaisen yhdyskunnan rukoushuoneeseen. Opiskelijoiden oppaana toimi yhdistyksen puheenjohtaja Mustafa Kara, joka kertoi lyhyesti yhdistyksen historiasta ja omasta taustastaan sekä islamista. Kertoessaan islamista puheenjohtaja Kara vertaili kristinuskoa ja islamia paljon keskenään. Opiskelijat saivat lopuksi esittää mieltä askarruttavia kysymyksiään. Etenkin islamin pukeutumissäännöt sekä suhtautuminen homoseksuaalisuuteen herätti keskustelua. 


Toisena retkikohteena oli Tampereen ortodoksinen kirkko. Opiskelijoiden opas, Juho Varpukoski, kertoi kirkon historiasta tuomalla esille muun muassa kirkon 120-vuotisjuhlan. Myös sisällissodan jäljet näkyivät yhä muun muassa ammutussa Kristuksessa eli Kristuksen ikonissa, jossa oli luodinreikiä ja kranaatinsirpaleiden tekemiä jälkiä. Kirkossa oli muutakin nähtävää kuten alttarihuone, jota opiskelijat saivat kurkistaa. Varpukoski toi näytille myös ortodoksisessa kirkossa käytettävät kasteastian sekä vihkikruunut. 



Ennen kotiinpaluuta opiskelijat vierailivat vielä Tampereen tuomiokirkossa, joka on täynnä taidetta ja symboliikkaa. Eniten huomiota saivat Hugo Simbergin Kuoleman puutarha sekä Haavoittunut enkeli -taideteokset.










Teksti ja kuvat Laura Vuori 2B





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Abien suoretki

Itsenäisyyspäiväjuhla ja lukion 90-vuotisjuhlat 5.12.18

Lukiolaisia varuskunnassa