Abien suoretki


Suoretken matkakertomus Kokoonnuimme torstaina kahdeksan jälkeen biologian opettajamme Anne Kalliomäen luokkaan ja otimme kaikki tarvittavat varusteet mukaan. Lähdimme lukiolta puoli yhdeksän aikaan. Ajoimme letkassa, omilla autoilla. Ajoimme ensimmäisenä Vatajankoskelle, jossa ensimmäinen ryhmä otti vesinäytteen Karvianjoesta sateisessa säässä. Jatkoimme matkaa Honkajoelle, josta toinen ryhmä otti vesinäytteen jätevedenpuhdistamon jälkeisestä Karvianjoesta. Honkajoella pääsimme myös tutustumaan tuulivoimalan toimintaan. Saimme käydä tuulimyllyn sisällä ihmettelemässä, kuinka korkea se on. Paikalle tullut opas kertoi meille tuulimyllyn toiminnasta. Tuulimyllyssä oli juuri käynnissä vuosihuolto. Tutustumisen jälkeen kolmas ryhmä otti vesinäytteen Karvianjoesta sillan alta, jota tänä vuonna korjattiin. Kävimme syömässä Honkajoen lukiolla hernekeittoa ja pannukakkua, samalla sade hellitti ja aurinko alkoi paistamaan. Syömisen jälkeen teimme jäkäläkartoitusta Honkajoella metsässä omissa ryhmissämme. Kun jäkäläkartoitus oli tehty, lähdimme kohti Hanhikeitaan suota. Autot kulkivat sulavasti letkassa ja useiden kilometrien hiekkatien jälkeen pysähdyimme metsämökille vastaanottamaan rehtoriltamme Jukkikselta toimintaohjeita suolla liikkumiseen. Matka kohti suota alkoi kapeaa metsäpolkua pitkin. Suolle päästyämme emme kulkeneet enää varsinaisia polkuja pitkin, vaan etsimme kantavia mättäitä. Vaikka kesä oli ollut kuiva, puljauksilta ei vältytty. Monet saivat ainakin saappaanvarret kastumaan ja osalla taisi sukatkin kastua saappaiden hörpätessä vettä. Sää tuntui jopa helteiseltä, kun aurinko porotti taivaalla. Kun pääsimme keskelle suota, ryhmät alkoivat yksitellen ottamaan turvenäytteitä, kukin aina metriä syvemmältä. Turvenäytteet pakattiin folioon ja muovipusseihin myöhempiä tutkimuksia varten. Teimme myös suokasvillisuuskartoitusta eri alueilta. Lähdimme tarpomaan suolta pois hieman eri reittiä kuin tulimme. Pääsimme turvallisesti autojen luo ja ajoimme takaisin tuvalle, jossa meille oli juuri grillattua makkaraa ja maissia. Majoituimme Lauhansarven mökkeihin. Käytössämme oli yhteensä neljä siistiä ja kodikasta mökkiä. Majoittumisen jälkeen lähdimme mittaamaan putoamiskiihtyvyyttä Lauhanvuoren näkötornille Johannan ohjeiden mukaisesti. Jotkut saivat samalla hyvän porrastreenin. Kun putoamiskiihtyvyys oli saatu mitattua ja laskettua, lähdimme bongaamaan metsäpeuroja. Metsäpeura-aitauksen luona meitä odotti opas. Hän kertoi metsäpeurojen historiaa, ja miksi ne on tuotu Lauhanvuoren metsiin. Lähdimme kiertämään parin kilometrin mittaisen aitauksen kävellen, muutaman hengen ryhmissä, jotta olisimme voineet bongata metsäpeuroja. Kävelimme oppaan ohjeiden mukaisesti hiljaa ja hitaasti ja muutama onnekas saikin nähdä niitä. Loppuillan oli vapaata illanviettoa Lauhansarven mökeissä. Pari ryhmää ehti tutkimaan ottamansa vesinäytteen illan aikana. Perjantaina heräsimme seitsemän jälkeen ja teimme mökeissä loppusiivoukset. Söimme aamupalan Lauhansarvessa, jonka jälkeen kuuntelimme Ismo Nousiaisen luentoa Lauhanvuoren luonnosta. Yhdeksän maissa lähdimme kohti Katikankanjonia. Katikankanjonilla patikoimme oppaana toimivan Nousiaisen johdolla ja viimeinen ryhmä otti vesinäytteen. Muutaman kilometrin pituisen reitin jälkeen suuntasimme taas kohti Honkajoen lukiota, jossa söimme lounaan. Tällä kertaa ruokana oli lohikiusausta. Honkajoen lukiolta suuntasimme takaisin Kankaanpään Yhteislyseolle, jonne veimme vesinäytteet ja retkellä tarvitsemamme muut varusteet, retkemme päättyi siihen. 

Teksti: Josefiina Varis 3 C




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itsenäisyyspäiväjuhla ja lukion 90-vuotisjuhlat 5.12.18