Turun piispan kyselytunti Kankaanpäässä
Lukiolaiset pääsivät jututtamaan keskiviikkona 3.4. Turusta saapunutta piispaa. Kankaanpään Yhteislyseon toisen vuoden opiskelijoiden päivä alkoi poikkeuksellisella tavalla viime viikon keskiviikkona, kun Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala tuli lukiolle pitämään kyselytuntia piispantarkastuksen yhteydessä. Paikalla oli opiskelijoiden lisäksi opettajia sekä muun muassa Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma.
Piispalta kysyttiin myös näkökulmaa robotiikkaan, joka oli tänäkin vuonna ensimmäisen vuoden opiskelijoiden teemaviikon aihe. Piispa Kalliala myönsi, että koko ajan kehittyvä robotiikka ahdistaa häntä. Hän myös lisäsi, että robotiikkaan suhtautuminen ei ole täysin yksiselitteistä, sillä siihen liittyy niin monia eri asioita. Kalliala piti muun muassa lääketieteen kehittyvää robotisaatiota hyvänä, mutta ei haluaisi robotiikkaa liikaa arjen sisään esimerkiksi itseohjautuvan auton muodossa tai siten, että robotiikka asettuu negatiivisella tavalla ihmisten väliin. Robotithan eivät voi täysin korvata oikeaa ihmistä. Piispa Kalliala oli opiskelijoiden kysymyksistä mielissään ja sanoikin, että koululaisten kysymyksiin vastaaminen on yksi hänen työnsä parhaista puolista.
Laura Vuori
Kuva: Joonatan Leppämäki
Kommentit
Lähetä kommentti