Robotteja ja tulevaisuuden haaveita


Jatko-opinnot ovat keskeisessä asemassa abiturienttien arjessa. Näin kävi myös torstaina 11.10., kun Kankaanpään Yhteislyseon kolmannen vuoden opiskelijat suuntasivat kulkunsa kohti Vaasaa, jossa järjestettiin yliopistopäivä koko Suomen abiturienteille. Nähtävää ja koettavaa riitti paljon, ja lukion vanhimmat ympäri Suomen saivat paljon konkreettista tietoa yliopistoelämästä ja mahdollisen tulevan opinahjon opiskelumahdollisuuksista. Myös Vaasan ammattikorkeakoulu oli mukana päivässä ja tarjosi omat esittelynsä opintojen saralla. Päivän alussa kierreltiin ympäri kampusta kuuntelemassa luentoja, joita oli tarjolla muun muassa hallinto-, viestintä- ja kauppatieteistä sekä tekniikan alasta. Opiskelijat saivat käydä syömässä ravintola Serverissä päivän mittaan silloin kun itse näkivät sen parhaaksi. Päivä oli täynnä toimintaa: esimerkiksi tekniikka-alan rakennuksessa oli mahdollista muun muassa ohjata itse robotteja ja kokeilla peliä, jonka maailmassa tunsi olevansa itsekin mukana virtuaalisten lasien ansiosta. Kotiin lähdettiin pää pyörällä yliopiston laajoista mahdollisuuksista ja taskut täynnä tutoreiden antamia makeisia.


 Paula Kiuru 3B
Kuvat Venla Virtanen 3A




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Abien suoretki

Itsenäisyyspäiväjuhla ja lukion 90-vuotisjuhlat 5.12.18

Palkittuja