Olkiluodossa 11.11

Vierailulla Olkiluodon ydinvoimalaitoksella perjantaina 11.11.


Bussilastillinen abeja ja kakkosia starttasi perjantaiaamusta kohti Eurajokea ja Olkiluodon ydinvoimalaitosta. Aloitimme vierailun munkkikahveilla ja luennolla ydinvoimasta sekä voimalaitoksista. Oppaamme toimi nykyisissä reaktoreissa operaattorina ja osasikin kertoa laajasti voimalan teknisistä yksityiskohdista.




 Ydinvoimala-alueella ei saanut kuvata, joten aito voimalaitos oli kuvattava vierailukeskuksen ikkunan takaa. Kolmosreaktorin piti valmistua jo vuonna 2009, mutta nähtäväksi jää valmistuuko tämä maailman kallein rakennus vuonna 2018, kuten on lupailtu.

OL3 eroaa tekniikaltaan jo toimivista reaktoreista ja tulee olemaan suurempi tehoinen.




Uraani-235 puoliintumisaika on hieman alle miljardi vuotta. Ydinreaktiota ei siis sammuteta yöksi ja palauteta taas päälle aamulla, vaan operaattorit valvovat reaktorin toimintaa ympäri vuorokauden. Huoltokatkojen ajaksi fissioreaktiota hidastetaan säätösauvojen avulla, milloin työskentely reaktorihallissa on turvallista.





Voimalaitoksen lauhdevesillä, joilla lämmittäisi koko Helsingin kaupungin, lämmiteltiin sopivan lämpöiset olosuhteet ravuille. Viereisessä kuvassa rapu herkuttelemassa porkkanalla.










Polttoaine uraani pakataan nelimetrisiin polttoainesauvoihin. Uraanisauvat eivät juurikaan säteile ennen tehostettua fissioreaktiota. Käytetyt polttoainesauvat varastoidaan välivarastoon ja lopulta kupariputkissa Olkiluodon peruskallioon, kunhan Onkalo-luolasto kaikkine säteilyturvallisine mekanismeineen valmistuu.


Olkiluodossa työskententelee noin 850 työntekijää. (Mukaan ei ole laskettu uuden reaktorin rakentajia). Työskennelläkseen ydinvoiman parissa ei tarvitse olla einstein, mutta ilman Einsteinia ei ehkä olisi ydinvoimaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Abien suoretki

Itsenäisyyspäiväjuhla ja lukion 90-vuotisjuhlat 5.12.18

Palkittuja