Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Kulttuuriretki Turkuun 26.4. 2018

Kuva
Kulttuuriretki Turkuun 26.4. 2018 Vappua edeltävän viikon torstai oli kulttuuritäyteinen päivä, kun linja-autollinen Kankaanpään Yhteislyseon ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista lähti kohti Turkua. Retki toteutettiin historian ja uskonnon kurssien yhteisenä. Matkalle lähdettiin jo aamukahdeksalta ja päivän ensimmäinen kohde oli Turun tuomiokkirkko. Perusteellisen opastuksen aikana opittiin yhtä sun toista muun muassa kirkon historiasta ja reformaatiosta sekä nähtiin rakennuksen upeaa, romantiikan aikaista arkkitehtuuria. Kirkon koristelusta ei ole tingitty, ja suurten maalausten ja useiden metrien korkuisten kattoholvien ympäröimänä tuntee itsensä helposti varsin pieneksi. Toisena kohteena oli monelle jo tuttu Turun linna. Linna on yksi suosituimmista nähtävyyksistä Suomessa; vierailijoita on vuodessa jopa yli 200 000. Opastettu kierros vei ympäri linnan historiaa huokuvien huoneiden ja samalla saatiin kuulla linnassa asuneiden ihmisten elämäst

Saksan oppilasvaihto

Kuva
Saksan oppilasvaihto 9.4.-14.4.2018 Maanantai 9.4. Lähdimme aikaisin aamulla hakemaan saksalaisia vieraitamme Helsingistä. Helsingissä  pääsimme oppaan johdolla tutustumaan Helsingin tärkeimpiin turistikohteisiin ja näkemään  Helsingin eri kaupunginosia. Vaikka moni meistä suomalaisista oli käynyt Helsingissä  aiemminkin, opimme kaikki paljon uutta kaupungin historiasta ja ympäristöstä. Kierroksen  jälkeen meillä oli pari tuntia vapaa-aikaa, jolloin pääsimme tutustumaan Helsingin keskustaan  vapaasti. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Vantaata ja tiedekeskus Heurekaa. Siellä  pääsimme tutustumaan monipuolisesti tieteeseen ja teknologiaan. Heurekassa käynnin jälkeen lähdimme kotimatkalle ja saksalaiset vieraamme pääsivät tutustumaan paremmin pareihinsa,  isäntäperheisiinsä ja suomalaiseen elämänmenoon. Tiistai 10.4. Tiistaina vieraamme pääsivät tutustumaan kouluumme. Koulupäivän aikana esittelimme  vieraillemme koulua ja teimme esimerkiksi vertailua Suomen ja Saksan k

Projektiviikko 10.-16.4.2018

Kuva
Projektiviikosta vaihtelua opiskeluun Kankaanpään Yhteislyseossa vietetään huhtikuun ensimmäisellä viikolla projektiviikkoa. Viikko on  osa uutta opetussuunnitelmaa, joka velvoittaa koulut ottamaan opetuksessa huomioon monialaiset oppimiskokonaisuudet. Koulut saavat itse päättää toteuttamistavan, ja Kankaanpään Yhteislyseo on  ottanut käyttöön projektiviikon, josta saa yhden valtakunnallisen kurssin. Tämän vuoden projektiviikko toteutetaan samalla kaavalla kuin viime vuonna, sillä eri ikäryhmille on oma teemansa:  ykkösluokkalaiset puuhastelevat robotiikan parissa ja kakkoset valmistelevat Geopark -esittelyvideoita.     Lyseon lehtori Henri Saarivirta on miettinyt teemaviikon aiheita perusteellisesti. ‘’Yhteislyseo lähti  mukaan Geopark -hankkeeseen. Videoiden tekeminen parantaa tiimityöskentelyä ja siinä yhdistyvät  kotiseutu-, ympäristö- ja mediakasvatus sekä tekninen oppiminen’’, Saarivirta kertoo.     Kankaanpään Yhteislyseon opinto-ohjaaja Pekka Simberg kuvailee pr