Kankaanpään Yhteislyseo Saksan ystävyyskoulussa Wolnzahissa

Lähdimme lauantaiaamuna bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkalla pysähdyimme syömässä viimeiset suomalaiset ateriat ja sitten lensimme Müncheniin. Matka sujui hyvin, vaikkakin pääosin jännittäen tapaamista saksalaispariemme kanssa. Jälleennäkeminen oli iloinen ja suuntasimme tulevan viikon koteihimme. Autolla ajamisessa huomasi jo erilaisuuden, kun vauhti oli huomattavasti lujempaa. Oma perheeni asui noin 45 minuutin päässä Münchenistä, Geisenfeldissä. Sain vielä nauttia illallisen yhdessä perheen kanssa, jonka jälkeen menin väsyneenä aikaisin nukkumaan.

IMG_3292.JPG

su 9.10.

Heräsin aamulla yhdeksältä ja söimme perheen kanssa saksalaisen aamiaisen. Siihen kuului keitetty kananmuna, vaaleaa leipää, croissantteja ja erilaisia marmeladeja sekä nutellaa. Päivän suunnitelmiin kuului viettää koko päivä Münchenissä muutaman muun parin kanssa. Junamatkan jälkeen kävimme pikaisesti syömässä ja sitten vierailimme näköalatornissa, josta koko München näkyi upeasti. Kiertelimme hieman muualla kaupungissa ja suuntasimme monien mutkien kautta trampoliinipuistoon. Hypittyämme jonkin aikaa lähdimme takaisin kotikaupunkiin ja kävimme vielä viimeiseksi ravintolassa syömässä.



ma 10.10.

Herätys soi kello kuusi ja bussia lähdettiin odottamaan 7.15. Koulussa oli aluksi rehtorin tervehdys ja koulun esittely. Sitten osallistuimme omien pariemme tunneille. Vaikka koulu oli suuri ja ulkoapäin hieno ja moderni, oli opettajilla käytössä vain pöytä, liitutaulu ja piirtoheitin. Iltapäivällä kävelimme pormestarin luo syömään Baijerilaista perinneruokaa, eli valkomakkaraa ja bretzeliä. Syötyämme makkarat osalla jatkui vielä koulu, mutta me lähdimme parini kanssa kotiin rentoutumaan. Päiväunien ja elokuvan jälkeen, halusimme vielä testata paikallisen Volkfestin, joka on vähän kuin Oktoberfest, mutta pienempi. Hetken aikaa muiden kanssa siellä kierreltyämme palasimme kotiin ja menimme taas aikaisin nukkumaan.

IMG_3314.jpgIMG_3290.jpg

ti 11.10

Taas kello kuudelta ylös ja bussilla kouluun. Aamupäivällä oli tunteja, jotka me suomalaiset vietimme kylläkin koulun kirjastossa. Sitten lähdimme kaikki kohti Pfaffenhofenia, jossa ensin vierailimme paikallisessa vauvanruoka yrityksessä Hippissä ja toisena kohteena oli Kylmän sodan aikaiset bunkkerit. Etenkin bunkkereissa kiertely oli mielenkiintoista. Näiden jälkeen meillä alkoi vapaa-aika, jonka käytimme aluksi kiertelemällä Pfaffenhofenia shoppailen ja kahviloissa oleskellen. Viideltä saksalaiset parimme olivat varanneet meille keilausvuoron, jossa menikin melkein koko loppuilta. Lopuksi hajaannuimme vielä toistemme koteihin ja katsoimme elokuvaa.

IMG_3430.JPG

ke 12.10

Aamu sujui samalla tavalla kuin edellisinäkin päivinä, mutta tällä kertaa lähdimmekin bussilla kohti alppikylää Schlierseetä. Puolentoista tunnin matkan jälkeen jäimme ihastelemaan ja ottamaan kuvia huikeista maisemista. Sitten meillä alkoi opastettu museokierros perinteisen alppitalon alueella. Tutustuimme vanhoihin rakennuksiin ja siellä joskus elettyyn elämään. Lopuksi retken kohokohtana oli pieni vaellus vuoren rinteelle. Kävelimme aika pitkän ja raskaan matkan, mutta näkymä oli kaiken sen arvoista. Vuorilta aukesi uskomaton maisema alppikylään ja sitä ympäröivään vuoristoon. Olimme niin korkealla, että luntakin oli maassa. Valitettavasti suunniteltu kelkkarata ei ollut käytössä, mutta nautimme alastulon ajan loput maisemista gondolin kyydissä. Kaiken kaikkiaan Schliersee oli todella kaunis paikka. Jäljellä oli vielä kotimatka ja ravintolaillallinen oman parini ja toisen parin kanssa. Kaiken sen patikoimisen ja ihastelun jälkeen unikin tuli onneksi nopeasti.

IMG_3542.JPG

to 13.10

Viimeinen kuuden herätys ja kouluun, eli suomalaisten osalta kirjastoon. Tunnit kuluivat onneksi nopeasti jutellen ja kaikkea hauskaa keksien. Iltapäivällä kävimme koko porukalla syömässä lounasta ennen humalamuseota. Humalamuseon kierroksen jälkeen lähdimme kotiin ja aloitin jo pakkaamisen. Sitten olikin läksiäisjuhlien valmistelun aika, joka pidettiin oman parini vanhempien autokoululla. Ennen juhlien alkua autoin valmistelussa ja kuudelta kaikki jo saapuivatkin. Ilta sujui hauskanpidon ja juttelun merkeissä. Tilasimme myös pizzaa ja kiertelimme hieman lähiympäristössä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja liian pian piti lähteä takaisin kotiin nukkumaan viimeinen yö saksalaiskodissamme.

IMG_3607.JPG




pe 14.10

Viimeisenä aamuna sai nukkua onneksi hieman pidempään, mutta muuhun kuin pakkaamiseen ja perheen kiittämiseen sekä hyvästelyyn ei ollutkaan aikaa. Puoli yhdeksältä lähdimme kohti lentokenttää ja siellä jätimme hyvästit kaikille saksalaispareillemme. Lento Helsinkiin sujui hyvin ja bussimatkalla kotiin kävimme läpi vielä parhaimmat hetket reissultamme. Vaikka kotiin olikin mukava tulla, jäimme silti kaikki kaipaamaan Saksaa ja sen hauskoja tapahtumia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Abien suoretki

Itsenäisyyspäiväjuhla ja lukion 90-vuotisjuhlat 5.12.18

Palkittuja