Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Olkiluodossa 11.11

Kuva
Vierailulla Olkiluodon ydinvoimalaitoksella perjantaina 11.11. Bussilastillinen abeja ja kakkosia starttasi perjantaiaamusta kohti Eurajokea ja Olkiluodon ydinvoimalaitosta. Aloitimme vierailun munkkikahveilla ja luennolla ydinvoimasta sekä voimalaitoksista. Oppaamme toimi nykyisissä reaktoreissa operaattorina ja osasikin kertoa laajasti voimalan teknisistä yksityiskohdista.  Ydinvoimala-alueella ei saanut kuvata, joten aito voimalaitos oli kuvattava vierailukeskuksen ikkunan takaa. Kolmosreaktorin piti valmistua jo vuonna 2009, mutta nähtäväksi jää valmistuuko tämä maailman kallein rakennus vuonna 2018, kuten on lupailtu. OL3 eroaa tekniikaltaan jo toimivista reaktoreista ja tulee olemaan suurempi tehoinen. Uraani-235 puoliintumisaika on hieman alle miljardi vuotta. Ydinreaktiota ei siis sammuteta yöksi ja palauteta taas päälle aamulla, vaan operaattorit valvovat reaktorin toimintaa ympäri vuorokauden. Huoltokatkojen ajaksi fissioreaktiota hidastetaan

Kankaanpään Yhteislyseon sählyturnaus 2.11.2016

Kuva
Kankaanpään Yhteislyseon sählyturnauksen voittoon taisteli 2A, joka aivan kultaottelun lopussa kiri 2C.n etumatkan umpeen. Onnittelut voittajajoukkueelle, kiitokset osallistujille ja erityisesti Konsta Vainionpäälle turnausjärjestelyistä.
Avoimien ovien päivä Yhteislyseossa la 1.10. Koko Kankaanpään Yhteislyseon väki ahkeroi koulussa lauantaina 1.10. jolloin lukuvuoden toinen jakso aloitettiin hieman tavanomaisesta poiketen. Koulullamme oli nimittäin avoimet ovet ja oppitunteja kävi seuraamassa niin oppilaiden vanhemmat kuin tulevat lukiolaiset eli Pohjanlinnan koulun yhdeksännen luokan oppilaat. Tutorit ottivat vierailijat vastaan ja antoivat heille päivän lukujärjestyksen ja koulun pohjapiirroksen. Kierroksen päätteeksi tutorit vielä vastailivat kiertäjien kysymyksiin koulun arkipäivästä ja opiskelusta Kankaanpään Yhteislyseossa.

Yhteislyseon blogi

Kuva
Tämä on Kankaanpään Yhteislyseon blogi, johon kirjaamme vuoden tapahtumia ja keräämme valokuvia.
Kuva
Opintoretki Pariisiin 18. - 22.8.2016 Ahkeran ja toisinaan työntäyteisenkin opiskelun jälkeen vaiva palkittiin: lukion ranskanryhmä toteutti pitkäaikaisen haaveen matkasta Pariisiin. Mukana olleet oppilaat olivat pääsääntöisesti Kankaanpään Yhteislyseosta, mutta muutama etäoppilaana opiskeleva jäsen saatiin Nakkilasta ja Merikarvialta. Ryhmämme tutustui ihmeellisen Pariisin Kaisa Törmän ja Satu Junnilan johdolla.     Matkan pääasiallisena tavoitteena oli tietenkin ranskan kielen käyttäminen, joskaan paikallisiin tapoihin ja maisemiin tutustuminen ei ollut pahaksi. Muutaman päivän ohjelmaan oli koottu kaikista tärkeimmät ja tunnetuimmat kohteet, joskin ajanpuutteesta johtuen aikataulu oli toisinaan melko kiireinen.     Hostelli, jossa ryhmä majoittui, sijaitsi aivan Pariisin keskustassa Seine-joen lähellä. Ensimmäinen kohde, Notre Damen katedraali, oli siis kävelymatkan päässä. Aikaa siellä kului hieman suunniteltua enemmän, kun osa oppilaista halusi kiivetä aivan rakenn